Sain tänään postipaketin Saksasta. Kuriiri toi sen työpaikalleni, sillä en olisi ollut toimitushetkellä kotona. Paketti sisälsi viime viikolla loppuviikosta tilaamani korut. Kyseessä on Thomas Sabo -nimisen itävaltalaissyntyisen korusuunnitelijan korut, joita ei toistaiseksi ainakaan vielä myydä Suomessa. Sen sijaan nettikauppa toimittaa tännekin, ja kiitosta annan lisäksi erittäin nopeasta toimituksesta. Mainittakoon tosiaan vielä se, että paketin toimitti perille kuriiri, eikä normaali posti, mikä tarkoittaa vain muutaman arkipäivän toimitusaikaa sekä toimitusta kotiovelle saakka.
Hieman salapoliisityötä tehtyäni sain selville muun muassa sen, että kyseinen korusuunnittelija on Saksassa ja Itävallassa hyvin tunnettu, ja monet saksalaisjulkkikset suosivat hänen mallistojensa koruja. Omat koruni ovat hänen Thomas Sabo Charm Club -mallistostaan. Mallisto sisältää villeintäkin mielikuvitusta huimaavan sarjan erilaisia amuletteja eli riipuksia, joita voi kerätä sarjan erilaisiin ranne- ja kaulaketjuihin. Vanhan söpöilijä-esteetikon silmää miellyttää erityisesti se, miten korut oli pakattu pieniin silkkipussukoihin, pyöreään suunnittelijan logolla varustettuun pahvirasiaan.
Ranneketju on minusta kaunis sellaisenaan.
Innokkain amulettifani keräisi sen tosin
täyteen erilaisia miniatyyriesineitä:
Kuvassa ensimmäinen amulettini:
mikäs muukaan kuin minikokoinen läppäri
Amuletti kiinnitetään suunnitelijan logolla
koristettuun riipusrenkaaseen, joka pujotetaan kaulaketjuun:
Bloggarin ja toimittajan parhaat ystävät aito ja mini.
12 comments:
i like......
voiko noin nöpöä ollakaan!? hyvä blogi muutenkin kaikin puolin. :)
Mukava blogi, ainut vaan, että näitä kun lukee huomaa innostuvansa jostain mitä ei osannut ennen edes kaivata. Esimerkkinä nämä korut, tykkään :-)
Niinhän se on. Sama ilmiö toistuu blogeissa kuin aikakausilehtiä lukiessakin, sillä ilkeästi tietoisuuteen tunkee kaikenlaista mukavaa, nättiä , hyödyllistä ja hyödytöntäkin, jonka olemassaolosta on ennen ollut autuaan tietämätönm. Tieto lisää tuskaa täsäskin asiassa, hih! =)
Toisaalta kivaa on se, että kaiken maailman ilmiöistä ja uutuuksista on toki jokaisella mahdollisuus valita mistä itse pitää ja mihin hömpötyksiin sitä haluaa heittäytyä mukaan! Itsehän olen sitä mieltä, että Charm Clubiin saisi kuulua vaikka kaikki maailman tytöt, koska kuinka helppoa olisikaan ostaa ystäville lahjoja. Täytyy toivoa, että joulupukki lukee blogiani, jotta hän tietää, millä minua voi ilahduttaa parin kuukauden päästä. ;-D
vinkkaisitko, mikä nettikaupassa olevista ranneketjuista on tuo sun tilaama. Olen haaveillut oman tilaamisesta jo pitkään ja avittaisi kun saisi vähän osviittaa miltä mallit näyttää kädessä :)
Henriikka: Toki, Eli oma ketjuni löytyy search-toimintoa käyttämällä koodilla X0031. Otin ketjusta sen lyhyemmän version, ja silti saan sen neljännessä kuvassa näkyvällä tavalla kiinni ikään kuin tiukemmalle kuin se kuuluisi Kireyttä siis pystyy hyvin säätämään, kun lukon voi kiinnittää mihin ketjun renkaaseen tahansa. Jos ei ole varma koostaan, kannattaa mitata mittanauhalla, sillä online-shopissa on onneksi ilmoitettu ketjujen pituus sentteinä.
Ovatko rannekorun pikkuamuletit "kaksipuoleisia"? Mietin miltä näyttävät toiselta puolelta kun kuitenkin kädessä liikkuvat molemmin puolin.
Entä sopiiko rannekoru muutamalla amuletilla mielestänne 12-vuotiaalle tytölle vai onko vielä sen ikäiselle epäkäytännöillinen? Kiitos avusta =)
Pikkuamuletit tosiaan ovat suurin osa kolmiulotteisia, eli toimivat joka suunnasta katsottuna. Näin ollen juuri ranneketjussakin roikkuessaan ei haittaa, vaikka ne liikkuvat kädessä ollessaan. Tietysti tuo mainitsemasi kaksipuoleisuus riippuu esineestä. Läppäri on litteä, vaikka voissa paistaisi, joten toiselta puolelta se ei ole kovin mielenkiintoinen. Sen sijaan "charmeistani" minikokoinen ballerinatossu näyttää ihan kengältä joka suunnasta katsottuna. Takapuolella eli pohjassa on jopa pikkuruinen kanta/korkokin. =)
Koru sopii mielestäni hyvin 12-vuotriaallekin. Ketjussa on loputtomasti säätövaraa ranteen koon mukaan, sillä sen voi kiinnittää mihin silmukkaan tahansa. Itse sain muistaakseni juuri samanikäisenä ranneketjun, josta roikkui pikkuisia hahmoja, ne tosin olivat näitä amuletteja paljon pienempiä, ja kiinteitä, eli niitä ei voinut mielensä mukaan vaihdella ja irroitella.Toki tuo käytännöllisyyshän riippuu aina käyttäjästään. Jos on esimerkiksi kova menemään ja harrastaa raisuja urheilulajeja, koru kannattaa ehkä ottaa käyttöön vain juhlatilanteissa. ;) Sen sijaan itsekin joskus oltuani 12-vuotias tyttö (apua, ei siitä mielestäni kauaakaan ole!) muistan hyvin tällaisten keräiltävien ihanuuksien tuoman ilon.
Jos on mahdollista käväistä katsomassa koruja livenä, niin se kannattaa, mutta valinnanvaikeudesta joudun varoittamaan. Tietääkseni Stockmann on ottamassa Thomas Sabon myös valikoimaansa.
Iso kiitos avustasi Tiina! Toivottavasti näitä koruja löytyy jo Jyväskylästäkin. Niin ovat kivan näköisiä että varmasti ostan tyttärelleni synttärilahjaksi ja ehkä siinä sivussa itsellenikin :)
Eipä kestä! Juuri tämä on blogin pitämisen yksi ilo, voi jakaa tietoaan löytämistään jutuista muillekin. =) Ja siis jos ei muissa kaupungeissa ole vielä Charm clubia myyviä liikkeitä, suosittelen kokemukseni perusteella yhä lämpimästi online shoppia. Yhtä nopeaa toimitusta en ole koskaan mistään muualta saanut (ja selvennykseksi todettakoon että ostan PALJON nettikaupoista). Lisäksi ainakin vielä viime vuonna toimituskulut olivat vähintään 50 euron tilauksissa ilmaiset.
ihana koru-idea ja blogi myös!myydäänkö näitä koruja helsingissä?vai pitääkö tyytyä online-shoppiin?
Nykyisin Thomas Sabo -fanit voivat iloita siitä, että sarjaa myydään jo Suomessakin. Ainakin Helsingin Stockmannilla näillä on ihan oma osasto. Ja Mikonkadulla yhdessä kultasepän liikkeessä on näitä myös myynnissä.
Lähetä kommentti