
En ole omistanut moista, vaan koruni ovat aiemmin lojuneet hopeisella lautasella yhdessä sekamelskassa. Mikä sattumuksessa on ihmeellisintä on kuitenkin se, että en ole koskaan sanallakaan vihjaissut kenellekään, että kaipaan koruilleni ripustuspaikkaa, saatika sitä, että joulun alla kauppoja kierrellessäni silmäni osui kyseiseen korutelineeseen (tosin vain yksioksaiseen versioon), jolloin mietin mielessäni, että tuollaisen voisin haluta ja pitää jopa esillä. Olen nähnyt monia muitakin korupuita, mutta aiemmin en ole tykästynyt yhteenkään näkemistäni. Sen lisäksi, että sisko luki ajatukseni, hän jopa ylitti salaisen haaveeni hankkimalla minulle telineen kahdella kerroksella. Nyt mahtuu rannekorut, -ketjut, -hihnat ja -renkaat kaikki. Kiitos! <3
4 comments:
Viitsitkö vihjaista mistä tuo koruteline on? :) Olen etsinyt vastaavaa kaikkialta ja alan olla vähän epätoivoinen, kun mistään ei löydy mieluisaa. Juuri tuollaista olen yrittänyt etsiä.
Kuulemma Stockmannilta on tämä.
Ihastuttava koruteline, ja tuo ruusu on ihana :)
Samaan hengenvetoon voisinkin sanoa että pidän blogistasi erittäin paljon, ja se on ehdottomasti niitten joukossa joita tiiviimmin seuraan. :)
Selasin jonkin verran noita vanhempiakin postauksia ja törmäsin tuohon puulavoista tehtyyn sohvapöytääsi. Mikä mainio idea!! :) Saanko tiedustella että minkälaiset olivat pöydän kokonaiskustannukset?
Oi miten kiva kuulla, että olet säännöllinen lukija!! =) Mukavaa, että olet viihtynyt blogini parissa.
Pöytäasiasta sen verran, ett kustannukset tietystti riippuvat siitä, löytääkö jostain varastolta tai remontilta esimerkiksi ylimääräisiä lavoja. Lisäksi, jos varastista löytyy valmiiksi maalia ja pohjamaalia, niin säästyy reissulta maali- tai rautakauppaan. Omaan pöytääni sisältyi seuraava tarvelista:
- 2 kpl lavoja
- pohjamaali/otepohja
- kiiltävä maalarin valkolakka
- pyörät (Ikeasta muistaakseni pyöräpari n. 7EUR)
- puutapit lavojen toisiinsa kiinnitystä varten
- 3 kpl lasilevyjä (teetettiin Keravalla jossain lasiliikkeessä. Hintaa noin 100 EUR)
Lähetä kommentti