sunnuntai, 5. syyskuuta 2010

Syksyn menojalat

Syksygarderoobin tärkein päivitys on tehty - nimittäin kenkähankinnat. Iso kasa kenkiä oli aika siirtää kirpputorille menevien tavaroiden joukkoon, yhden oikein loppuunpoljetun parin heitin pois. Kun sandaalit, kangastossut ja muut läpsyt oli pakko pakata laatikoihin jo viime viikolla (eilen aamullakin järkytyksekseni totesin lämpötilaksi +8°C, hrrrr!), huomasin, että maihareiden ja tennareiden vieressä kenkäkaapissani oli ammottava aukko syksy- ja talvijalkineiden kohdalla. Löysin toissa viikolla yllätyksekseni Ellokselta kivat nilkkurit. Vielä kun kännykkän piippasi viesti 50%:n alennuskoodista, oli homma selvä ja kengät lähtivät tilaukseen. Mielestäni kauniit nahkaiset lämpimällä vuorella varustetut nilkkurit on mahdotonta sivuuttaa, kun hintaa kengille jäi postikuluineen noin 50 euroa alennuksen jälkeen. Selvästi Acnen Pistoleista vaikutteensa saaneet kengät olivat siis vain kolmasosan hintaiset esimerkiksi Nilsonin vastaavista, joita olen kierrellyt ja kaarrellut jo viime syksystä saakka.
Nilson
Ellos
Acne

4 comments:

Sandra kirjoitti...

Heippa,
kiva huomata, että blogisi on taas virkistynyt kesätauon jälkeen:) Täytyy kommentoida, että ostin itse nuo Nilsonin nilkkurit mustina, ovat kyllä mielestäni tosi kauniit, jopa kivemmat kuin Acnen Pistolit, mutta valitettavasti vähän huonot jalassa:/ Mutta niin kauniit, että kestän kivun päkiässä ja pikkuvarpaassa mukisematta;)

Tiina kirjoitti...

Hei vaan! Olen samaa mieltä, että Nilsonin versiot ovat hyvin kauniit. En kuitenkaan raaskinut ostaa niitä hinnasta johtuen, sillä ehdin hankkia Kööpenhaminan reissulta samanhenkiset wedge-malliset nilkkurit, joten Elloksen tarjous oli ehdottomasti houkuttelevampi. Ja kärsimys valitettavasti kuuluu toisinaan asiaan - Mitäpä sitä ei tekisi kauneuden eteen! ;)

mary kirjoitti...

Kauniit nuo Elloksen nilkkurit! Vaikuttaisivat olevan melkein yksi yhteen näiden Filippa K:n nilkkureiden kanssa... http://heppo.fi/simone-short-boot-100935-0014

Tiina kirjoitti...

Kappas, oikeassa olet! Sieltäkö on sittenkin Ellos saanut vaikutteet näihin kenkiinsä. Nuo ovat ehdottomasti samankaltaisimmat kaikista! Hyvin bongattu Mary!