maanantai, 13. joulukuuta 2010

Joulun toiveita

Tänä vuonna joululahjatoiveeni ovat kovin elektroniikkapainotteisia. Mitään en varsinaisesti tarvitse niin paljon, ettenkö voisi elää ilmankin, mutta erityisesti muutamat ahkerasti käyttämäni arkiset hyötyesineet ovat viime aikoina alkaneet sanoa sopimustaan irti. Sähköhammasharjani lakkasi toimimasta jo useampi kuukausi sitten. Tyynyni on enää kirjaimellisesti varjo entisestään ja urheilukaverini Polarin sykemittari on vuosimallia 90-luku ja todella nimensäveroisesti ainoastaan sykemittari, sillä mallissa ei ole edes kelloa. Tiedän lisäksi olevani lähitulevaisuudessa tilanteessa, että tulen tarvitsemaan kotiin muutamia uusia kalusteita. Niitä joulupukki ei varmaan osaa pajassaan valmistaa juuri minun kotiini sopiviksi, mutta onneksi on olemassa esimerkiksi sisustuskirjoja ja lahjakortteja, jotka jättävät toteutuksen auki antaen ideoita ja suuntaviivoja tuleville hankinnoille.




Luksus-, ei suinkaan tarvepohjaista, osastoa edustavat nämä B&W:n MM-1-aktiivikaiAlign Centreuttimet. En ole koskaan omistanut tietokoneen kaiuttimia, mutta koska nykyisin niin usein kotona kuunneltu musiikki tulee Spotifyista, olen alkanut harkita laadukkaiden kaiuttimien hankkimista. Ehkäpä voisin palkita itseni ahkerasta puurtamisesta ja hankkia nämä itselleni joululahjaksi.

Kuvat: Valmistajien

0 comments: