Huomenna vietetään kauan odotettuja pikkujouluja! Varsinaiset bilevalmistelut suoritetaan toki vasta huomenna, mutta kotini joululumaa on rakentunut toki tasasen varmaa tahtia jo parin viikon ajan. Aluksi esiin pääsevät jouluvalot, pikkuhiljaa siirrytään pöytäliinoihin ja kun joulukuu vihdoin alkaa, saa joulukoristelaatikon tyhjentää pohjamutia myöten ja sirotella myös enkelit, tontut, pallot ja muut pikkutilpehöörit ympäri kotia. Pikkujoulukonseptimme levisi tänä vuonna hieman käsiin, sillä tarkoitus oli kokoontua ruokarinkiin kuuluvan kahdeksikon voimin, mutta koska kokoontumisia kaveriporukassa on menneen syksyn ajan ollut ylipäätäänkin harmittavan vähän, päätimme laajentaa kutsulistan myös puolisoihin ja muihin yhteisiin ystäviin. Edellinen yhteinen illanistujaiskerta lienee juhannus, eli jo on aikakin! Nämä kuvat ovat vuoden takaa, uusia seuraa pikapuoliin.
perjantai, 3. joulukuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)




0 comments:
Lähetä kommentti