perjantai, 17. joulukuuta 2010

Jätte fina!

Maailman kauneimmat kengät ja hanskat ne yhteen vasta sopiikin...!! Pari viikkoa sitten, täysin nykyisistä tavoistani poiketen, ostin kengät Nilsonista hetken mielijohteesta. Kyseisen putiikin nilkkurit ovat huudelleet minulle jo viime talvesta lähtien sekä kaupan hyllyiltä että useiden ystävien jaloista niin vetoketjullisina kuin kuminauhavarrellisina versioinakin. En kuitenkaan ole haksahtanut, vaan tyytyväisenä tallustellut Elloksen mustissa nilkkureissa tämän syksyn. Nyt kuitenkin Nilsoniin oli ilmestynyt salaisista ihastuksistani uusi nepparillinen versio, ja kinuskinvärisiin jalkineisiin katseeni naulattuani se oli menoa. Ihastunut hölmö ei enää kyennyt pidättelemään, vaan löysi pian itsensä ratikkapysäkiltä kenkälaatikko kainalossaan. Eikä siinä vielä kaikki. Kaksi viikkoa onnellista yhteiseloa on nyt takana. (Kengät ovat runsaan lumimäärän takia kyllä viettäneet toistaiseksi enemmän aikaa eteisessä kuin kaupungin kaduilla.) Tänään pientä joululahjakierrosta tehdessämme, törmäsin Gaudetessa nilkkurieni värisiin, villavuorillisiin Filippa K:n nahkahansikkaisiin. Eihän niitä voinut pöydälle jättää, sillä nehän ovat match made in heaven, kun katsoo kinuskisia kenkiäni. Tällä kertaa kauneuteen yhdistyy myös käytännöllisyys, sillä hansikkaissa on villavuori. Ne ovat huomattavasti talveenmenevämmät kuin tähän asti käyttämäni mustat nahkahanskat, jotka ostin lokakuisella Nykin matkalla Urban Outfittersista.





keskiviikko, 15. joulukuuta 2010

Käykää täällä, minäkin käyn

Haluaisin esittää toiveen teille, ei tällä kertaa joulupukille! Kauniita kuvia ja ajatuksia blogissaan postaava Mikko kaipailee nuoren blogitaipaleensa puolivuotismerkkipaalun kynnyksellä palautetta, toiveita ja mielipiteitä blogistansa. Julistaapa hän samalla myös kisan palautetta jättäneiden kesken. Joten jos joukossanne on muitakin, joita Mikon tunnelmalliset kuvat ja tekstit koskettavat, käykää sanomassa sananen hänen kommenttiboksissaan.

Murusia metsästämässä

Olen välineurheilija mitä siivoukseen tulee. MYÖNNÄN! Tällä hetkellä siivousporkkanana kotona odottaa söpöistäkin söpöisempi Black&Deckerin Pivot Nose -rikkaimuri. Hankkimani joulupuu karisee ja varisee sitä tahtia, että helposti käsillä saatavissa oleva rikkaimuri on totisesti tämän kuun ykkös-gadget. Veikkaanpa, että testijakson jälkeen minun on vaikeaa jatkaa elmääni ilman rikkaimuria.



maanantai, 13. joulukuuta 2010

Joulunodotusta

Enää hieman reilu viikko jouluun ja kaikki omat jouluvalmistelut ovat suhteellisen retuperällä. Koti on toki koristeltu hyvissä ajoin ja muutamia lahjoja sain hankittua lokakuiselta New Yoekin reissulta, mutta pääsääntöisesti tuntuu siltä, että en vielä oikein ole valmis. Lasken itse tänä vuonna öitä jouluun ihan uudenlaisen joulukalenterin siivittämänä. iPhonen käyttäjäksi ryhdyttyäni koukkuunnuin saman tien Angry Birds -peliin, ja luonnollisesti seuraan siis joulukuun etenemistä Angry Birds -joulukalenterin avulla. ;)


Kuva: täältä

Joulun toiveita

Tänä vuonna joululahjatoiveeni ovat kovin elektroniikkapainotteisia. Mitään en varsinaisesti tarvitse niin paljon, ettenkö voisi elää ilmankin, mutta erityisesti muutamat ahkerasti käyttämäni arkiset hyötyesineet ovat viime aikoina alkaneet sanoa sopimustaan irti. Sähköhammasharjani lakkasi toimimasta jo useampi kuukausi sitten. Tyynyni on enää kirjaimellisesti varjo entisestään ja urheilukaverini Polarin sykemittari on vuosimallia 90-luku ja todella nimensäveroisesti ainoastaan sykemittari, sillä mallissa ei ole edes kelloa. Tiedän lisäksi olevani lähitulevaisuudessa tilanteessa, että tulen tarvitsemaan kotiin muutamia uusia kalusteita. Niitä joulupukki ei varmaan osaa pajassaan valmistaa juuri minun kotiini sopiviksi, mutta onneksi on olemassa esimerkiksi sisustuskirjoja ja lahjakortteja, jotka jättävät toteutuksen auki antaen ideoita ja suuntaviivoja tuleville hankinnoille.




Luksus-, ei suinkaan tarvepohjaista, osastoa edustavat nämä B&W:n MM-1-aktiivikaiAlign Centreuttimet. En ole koskaan omistanut tietokoneen kaiuttimia, mutta koska nykyisin niin usein kotona kuunneltu musiikki tulee Spotifyista, olen alkanut harkita laadukkaiden kaiuttimien hankkimista. Ehkäpä voisin palkita itseni ahkerasta puurtamisesta ja hankkia nämä itselleni joululahjaksi.

Kuvat: Valmistajien

perjantai, 3. joulukuuta 2010

Magenta Skycode: The Simple Pleasures

Itselleni tulee Magenta Skycoden uusista Relief-levyn biiseistä mieleen talvi. Eikä pelkästään talvi vaan myös joulu. Siksipä pakko jakaa kanssanne tämä video biisistä The Simple Pleasures. Tämä lämmittää jopa vannoutuntta koiraihmistä, joka ei juuri ole kissoista koskaan perustanut. :)

Pikkujoulut

Huomenna vietetään kauan odotettuja pikkujouluja! Varsinaiset bilevalmistelut suoritetaan toki vasta huomenna, mutta kotini joululumaa on rakentunut toki tasasen varmaa tahtia jo parin viikon ajan. Aluksi esiin pääsevät jouluvalot, pikkuhiljaa siirrytään pöytäliinoihin ja kun joulukuu vihdoin alkaa, saa joulukoristelaatikon tyhjentää pohjamutia myöten ja sirotella myös enkelit, tontut, pallot ja muut pikkutilpehöörit ympäri kotia. Pikkujoulukonseptimme levisi tänä vuonna hieman käsiin, sillä tarkoitus oli kokoontua ruokarinkiin kuuluvan kahdeksikon voimin, mutta koska kokoontumisia kaveriporukassa on menneen syksyn ajan ollut ylipäätäänkin harmittavan vähän, päätimme laajentaa kutsulistan myös puolisoihin ja muihin yhteisiin ystäviin. Edellinen yhteinen illanistujaiskerta lienee juhannus, eli jo on aikakin! Nämä kuvat ovat vuoden takaa, uusia seuraa pikapuoliin.