maanantai, 10. lokakuuta 2011

Blades of glory!

Terveisiä sohvalta, jääpussi polvien päältä. Tämä on jo illan toinen lähituntuma alle nolla-asteiseen veteen. Ensimmäinen tuntuma jäähän ei varsinaisesti kuulu tähän vuodenaikaan, mutta harrastaessa sattuu ja tapahtuu. Harrastustani olen muuten sivuuttanut todella vähän blogissani siihen nähden, kuinka kovasti siitä tykkään ja kuinka monia vuosia olen lajille aikoinaan antanut ja sittemminkin suhaillut vähintään kerran viikossa hallille viimeisetkin 7 vuotta. Luistelutreenit on se yksi asia, jota en ole suostunut jättämään väliin kertaakaan, vaikka kello tikittää ja remontti pitäisi saada valmiiksi seuraavien parin viikon aikana. Edistystä tosin on tapahtunut sitten viime postauksen. Kohta minulla on lattia! Kaunis valkoinen parketti.. Lisäksi minulla on keittiö (tosin kokoamatta, paketteina kellarikomerossa) ja iso kasa kylpyhuonekaakeleitakin minulla on - kasoina eteisessä. Pian ne ovat myös paikallaan. Nyt palaan jääpussihoitojen pariin. Eipä silti, en oikein usko, että huomisiltana pystyn konttailemaan parkettityömaalla. Au.







3 comments:

SalSaDesign kirjoitti...

Suuret rispektit harrastuksellesi! Itse kokeilin luistelua yli kymmenen vuoden jälkeen pari talvea sitten ja en meinannut pystyssä pysyä...en ymmärrä kuinka joku kykenee tekemään jäällä hyppyjä, piruetteja, loikkia etc?!? Sen kyllä ymmärrän että jos sellaisia tekee, niin polveen (ja varmasti muuallekin) sattuu, ainakin minua sattuisi ja kovaa :D

Tuolla viittaamassasi entisessä postauksessa oli aivan huikeat tohtorit, olen kateudesta kalpea sillä en ole moista mallia koskaa nähnyt - UPEAT!

Salla

Jenzci kirjoitti...

Näyttäisi olevan meillä sama harrastus :)

Yritä saada polvi kuntoon pian :)

Tiina kirjoitti...

Polvet ovat taas kunnossa ja illalla taas jäälle! Ihanaa.

Salla: Nuo Martensit ovat mallia Bonnie, mutta eivät tulleet koskaan Suomessa myyntiin. Omani ovat mallikappaleet, jotka sain hankittua itselleni työn kautta.

Jenzci: Peukku pystyssä!