keskiviikko, 19. lokakuuta 2011

Tilasin lämpimän lokakuun

Tilasin lämpimän lokakuun, mutta ulkona on joka päivä jäätävän kylmä. Ongelma tämä on siksi, että koko maallinen omaisuuteni muutamia heinäkuun lopussa valitsemiani käyttövaatteita lukuunottamatta majailee yhä varastossa laatikoissa. Muutto häämöttää 1,5 viikon päässä, mutta siihen on vielä kovin monta kylmää päivää aikaa. Talviset takit, hansikkaat, huivit ja myssyt - kaikki - ovat varaston nurkassa jossain sohvan, sängyn ja sadan muun irtosälän joukossa. Olen jo kerran tehnyt tarmokkaana retken varastolla ajatuksena "NYT, otan ne vaatteet esiin, vaikka ne olisivat pinojen alimmaisena". Jo pelkkä oven avaaminen sai minut perääntymään, sillä tavaravuori on varastokopin lattiasta kattoon saakka, eikä laatikoita pysty nostelemaan käytävälle pengottavaksi, sillä ne on tilan säästämiseksi tungettu kaikkii isommilta huonekaluilta jäljelle jääviin koloihin. Laatikoita on 30, ainakin, ja rakkaat apulaiseni eivät suinkaan ole asettaneet laatiokoita siten kun olin asian suunnnitellut, eli labelit ulospäin. Lisäksi jo heinäkuussa oli syksyn ennakoimiseksi ollut tarkoitus, että laatikot tunnisteella "talvivaatteet" jätetään pinojen päälle. No, kun en ollut komeron pakkausta valvomassa vaan huhkin itse toisaalla, niin järjestelmällinen ajatusmallini ei toteutunut. Tässä sitä nyt sitten ollaan sormet kohmeessa joka päivä, ajatukset niissä ihanissa Filippa K:n nahkahanskoissa, jotka ostin viime talvena. Jos kuitenkin kävisin tänään ihan nopeasti vain vilkaisemassa Monkissa... Hanskat tarvitsen ainakin heti!




0 comments: