perjantai, 18. marraskuuta 2011

Haaveissa uudet tuolit

Olen törmännyt ruokaryhmässäni käytännön ongelmaan. Hankin viime talvena kauniin Artekin pöydän 82B, jonka mitat ovat tarpeisiini oikein riittävät, mutta vaatisivat kaverikseen nykyistä vähemmän tilaa vievät tuolit. Tuoleina on tällä hetkellä tutuilta käytettynä ostetut Ikean perus Gilbert-istuimet, jotka ostin viime talvena hätäpäissäni, hyvään hintaan kun sain 6 tuolia. Näissä tuoleissa jalat sojottavat juuri sen verran ulospäin iustuimen nurkista, että pöydän alla käy melkoinen kilkkaus, kun jalat kolisevat ja solmiutuvat yhteenään toisiinsa. Ongelmaanhan on tietysti vain yksi (hintavahko) ratkaisu, jonka näette alla. Voi näitä kaunokaisia! Istuskelin juuri viime viikonloppuna kyseisissä Eamesin tuoleissa ystäväni luona Lontoossa vieraillessani. Turha kai mainita edes, että tuolit olivat kauneuden lisäksi JULMETUN hyvät istua!

0 comments: